24. toukokuuta 2011

Sonisphere '10

Viime kesän yksi ehdottomista kohokohdista oli Porin Sonisphere. Odotettiin sonia koko kevät, koska haluttii nähä mötley crüe. Meil oli kovat odotukset festarin suhteen ja näin jälkeen päin ajateltuna ehkä liianki kovat. Oltiin kuviteltu ennalta kaikkii tilanteita, joista ykskään ei toteunu. Silti siit tuli yksi ikimuistoisimmista viikonlopuista koskaan. Festareilla tapahtu muutamia asioita, joita ei enää koskaa haluta kokee, mut onneks hyviiki kokemuksii oli tosi paljon.
   Festareille lähtöpäivä alko tosi vauhikkaasti. Ensinnäki Noora oli nii innoissaan, et se meni tuntii aiemmin juna-asemalle. Yks syy innostukseen oli se, että Noora oli saanu kuulla erään henkilön tulosta samoille festareille. Junamatkat meni nopeesti, tosin taajamajunassa Poriin oli yks tungetteleva keski-ikänen mies, jota Nooran poliisiteema tuntu vaan edesauttavan.
   Teltan pystytyksen jälkeen alotettii ryyppää, jonka jälkeen aika nopeesti Nooran tuttava (jota kutsutaan tässä J:ksi) tuli kuvioihin. Tunnelma sen kun parani pitkin iltaa ja J:n kaveri R liittyi myös seuraan. Loppuiltaan sisälty yleistä hengailua ja vähän myös draamaa.
   Sunnuntai alko darrasissa merkeissä J:n tuomilla saarioisten pizzoilla ja lihapiirakoilla. Lopulta raahauduttiin festarialueelle, jossa tunnelma taas kohos ja suunnattiin lähikauppaan hakemaan lisää juomaa. Takasintulomatkalla kaikki meni kuitenki päin persettä, sillä syöksyvirtaus päätti vierailla sonispheressä. Mentiin ihan paniikkiin ja säntäiltiin ympäri yhtä parkkipaikkaa. Lopulta tajuttiin lähtee juoksee leirintäalueelle, jossa teltat ja bajamajat lähti lentoon. Koko teltta oli vedenvallassa ja kaikki vaatteet ja tavarat läpimärkiä. Tän jälkeen uutiset sen ku paheni ku saatiin kuulla, että mötleyn esiintyminen on peruttu. Mentiin silti kattoo Alice Cooperia, joka pelasti perseelleen menneen iltapäivän.
   Loppuillasta J ja R lähti, jollon liityttiin toisten vanhojen tuttujen seuraan. Ei olla varmaa ikinä heitetty nii paskaa läppää ku sillon. Sillon meijän mielest esimerkiks bajamaja olis ollu iha hyvä koti, keittiö vaan puuttu. Että sellasta. Mentii puol 4 läpimärkään makuupussiin nukkuu ja nukuttiin ruhtinaalliset 2 tuntii, jonka jälkeen mentii taksilla hotelliin ja jatkettiin siellä yöunia.
   Tässä tää meijän reissu tiivistettynä. Jouduttiin kuitenki jättää täst pois paljon kaikkea, joka liitty esimerkiks tunteisii.

Menomatkan hyvä fiilis

Taustalla tungetteleva mies

Nesteytys kunnossa

Lauantain lounas




 R ja J

Paska-auto kävi teltan nurkalla

''Polii-i-i-i-i-i-i-si, mitä sinä meinaat''

Roosa ryysti teltan lattialta viinit


Ennen syöksyvirtausta kaikki oli vielä hyvin...

...Ja syöksyvirtauksen jälkeen


Leirinnän tunnelma tiivistettynä

Tonnikalaa löytyi lopulta myös erään vihreäruutupaitaisen henkilön paidanhelmasta

Jonku teltalle kävi huonosti

huom. Nooran kauniit hiukset

Alice Cooper


Iron Maiden ei hirveesti kiinnostanu


Tehtävä: Löydä puoliksi syöty lihapiirakka...

 Poliisiasema jouduttiin hylkäämään lopulta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti